Perikatoon suistuu sielu köyhyydessään
lihan kuoreen tilaa riivajalleen raivaten
Uhrivirta vuotaa juureen vieraan jalkojen
lähde ehtyy, kylmyys juurtuu sydämeen
Perimmäinen lihan heikkous likaisenharmaassa loistossaan
liitto ruumiin ja sielun pelkoon sidottu katoaa
Kielletyn, kätketyn käsityksen julki tuo
Sortaa ja hajottaa sokeuden ankean lohdun
riistää ihmisen arvostaan.
Tarpeen sopuun, rakkauden laumaan,
tahdon, tavan taantuneen katraan
uhrivirta huuhtoo lihasta
saattaa varjoon tarpeensa loasta
Sen minkä valitsin antaa
voi ihmissielu vain menettää
Minkä valitsin ottaa
ei laidunmaillaan voi saavuttaa
Edelleen henkien elämää kylmään, koruttomaan kuoreensa
silti vailla janoaan, pakkomiellettä, sairautta
Vieraantuen ja inhoten likaisenharmaata loistoaan
synnyinsitten kaltaisensa laumaan ja laitumeen kadottaa
Käänteinen loistonsa, sanoinkuvaamaton siunaus
sen mikä ei omaansa ole syrjään syöksee ja kiroaa
Rajaton vapaus raiskata, riistää arvojaan...
minkä valitsin ottaa ei laidunmailtaan voi saavuttaa
A strong comment here is specific: the phrase you keep hearing, the mood you come back for, or the reason this song stays in rotation.
Sign in to post the first listener note. Reporting stays open to everyone.